To Australia

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Singapore

Singaporesta lähtö Sydneyhyn huomenna. Hienoja kokemuksia täältä saanut, nähnyt paljon hienoja asioita, kokeillut kaikkea hauskaa ja tutustunut mahtaviin ihmisiin.

Singapore on täydellinen paikka heille, jotka haluavat shoppailla suuremmalla budjetilla. Kaupungissa löytyy enemmän ostoskeskuksia kuin missään muualla. Kun kävelet keskuksesta ulos, tulee kohta vastaan seuraava. Pilvenpiirtäjien ka kalliiden hotellien keskellä kuljeskelin päivisin, ja aina illaksi omalle hotellillen Geylangin alueelle. Alue on erittäin suuri, ja oma hotellini oli sopivasti punaisten lyhtyjen alueen keskellä.
Prostituutio on täällä laillista, ja osasin sitä siellä näkyvin joskus illalla ehkä.. Noh, siellä kadunkulmilla niitä naisia seisoskeli koko päivän. Aamusta iltaan!  Vaikka alueen luulisi olevan vaarallinen, ei tullut koskaan vastaan mitään uhkaavaa ym. Ainoa asia minkä huomasin täällä paremmin kuin keskustassa, oli oma ihonvärini erilaisuus. Nyt tiedän miltä tuntuu olla ulkoisesti vähemmistöä.

Olen nähnyt hienoja paikkoja jotka on tekemällä tehty turisteille, sekä paikallista aluetta couch surferin kotibileissä. Pääsin Surffaamaan Sentosan saarella, opin (yritän oppia) juomaan olutta sekä käynyt varmaan maailman hienoimmalla uima-altaalla! Marina bay hotellin uima-allas sijaitsee kerroksessa 57, ja se on ainoastaan hotellin asukkaille.
Koska tutustuin melko moneen Coucsurferiin täällä, tapasin myös erään, jolla oli olemassa lippu tänne. Voin sanoa että siellä hotellissa kannattaa yöpyä ihan vaan sen altaan takia! Ihan mahtava!

Hyvä alku matkalla ja huomenna Australiaan. Toivotaan että jatkuu samalla mallilla sieläkin.



Marina Bay hotel, ostoskeskus ja kasino

Singapore Central, Marina Bay area


Esplanade teatteri ja ostoskeskus

Merlion



Esplanade park


Olutta Silos beachilla



Sentosan saari

Surffausta


Pikku tipunen


Universal Studios hotelli ym. alue




Marina Bay infinity pool! <3









Hienon hotellin hienot kaupat...


4 kommenttia:

  1. Näyttää ihan mahtavalta! Tosi allas on ihan naurettavan siisti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kylla siistein ikina! Jos joskus tuun Singaporeen uudestaan, aijon majoittua Marina Bay hotellilla enka lahtea altaalta mihinkaan :D

      Poista
  2. Jätte bra att du har träffa couch surffare där! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jag vet. Gjorde mitt liv i Singapore mycket lattare! Behovde int var ensam :)

      Poista